Helsingin Kauppatori

Helsingin kauppatori Presidentin linnan läheisyydessä on vilkas kauppa-ja seurustelupaikka monine tuote- ja ruokakojuineen. 

Torin kojuissa myydään perinteisiä toriherkkuja, käsitöitä ja matkamuistoja. Herkkuja nauttiessa kahviossa voi seurata Eteläsataman lauttojen ja risteilyaluksien kulkuaAinutlaatuista tunnelmaa sataman sylissä tuo viereinen Presidentin linna.

Helsingin historiallisen keskustan etelälaidalla sijaitseva Kauppatori on Helsingin toreista aktiivisin, tunnetuin ja kansainvälisin. Kauppatori syntyi 1800-luvun alussa, jolloin Helsingin keskusta rakennettiin uudelleen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi. 

Keskellä Kauppatoria on Keisarinnankivi, Helsingin vanhin julkinen muistomerkki, joka pystytettiin Nikolai I:n puolison keisarinna Aleksandran ensimmäisen Helsingin-vierailun muistoksi 1835. Se paljastettiin paikalla, jossa keisari ja keisarinna olivat astuneet maihin laivastaan. 

Joka vuoden lokakuun ensimmäisellä viikolla kauppatorilla järjestetään Helsingin vanhin tapahtuma: Silakkamarkkinat. Niiden historia juontaa juurensa 1700-luvulle saakka. 
Kauppatorilla on järjestetty vuosien varrella isoja yleisötilaisuuksia, joista suurin on ollut Lordin Eurovision laulukilpailun voiton jälkeinen juhlatilaisuus. Paikalla oli silloin noin 90 000 henkeä. 

Helsingin Infolinkit:

  • Tilaa taksi tästä.
  • Katso joukkoliikenteen aikataulut tästä.
  • Katso sähköautojen latauspisteet tästä.
  • Katso lähimmät ABC-asemat tästä.
  • Siirry Local4U Helsinki Infoon tästä

Tutustu Helsinkiin ja näe parhaimmat nähtävyydet sekä yritykset City Tour de Helsinki -reitillä!

Kuva: Vastavalo.net

Läheltä löytyy myös:

Sisäpelikeskus PadelMarina
Sisäpelikeskus PadelMarina
CatMarina saunalautat, kalastusretket ja kelluvat huvilat
CatMarina saunalautat, kalastusretket ja kelluvat huvilat
HopOn HopOff kiertoajelut – Puksujuna Lahti
HopOn HopOff kiertoajelut - Puksujuna Lahti
Lahden Villa Rauhala – uniikki majoitus-ja juhlatila
Lahden Villa Rauhala - uniikki majoitus-ja juhlatila
Day Tour de Turku by Local4U 3,7km
Day Tour de Turku by Local4U 3,7km
Hotelli Arthur Helsinki
Hotelli Arthur Helsinki

Muita samankaltaisia:

Tallinnan Joulumarkkinat, Viro
Tallinnan Joulumarkkinat, Viro
Joulutorit
Joulutorit
Jyväskylän Kauppatori
Jyväskylän Kauppatori
Hämeenlinnan Kauppatori
Hämeenlinnan Kauppatori
Lappeenrannan Kauppatori
Lappeenrannan Kauppatori
Kajaanin Kauppatori
Kajaanin Kauppatori