Inari Info
  • Tilaa taksi tästä.
  • Katso linja-autojen aikataulut tästä.
  • Katso sähköautojen latauspisteet tästä.
  • Katso lähimmät ABC-asemat tästä

Inari sijaitsee Lapin maakunnassa rajautuen sekä Norjaan että Venäjään. Inarin kunnan suurin taajama on Ivalo Inarijärven eteläpuolella. Saariselän matkailukeskus sijaitsee 30 kilometriä Ivalosta etelään. Suomen laajimmalla kunnalla on paljon tarjottavaa matkailijoille ympäri vuoden. Inari ihastuttaa ainutlaatuisella luonnollaan ja lappilaisella sekä saamelaisella kulttuurillaan. 

Nähtävyydet

Inarijärvi ja Ukonsaari

Inarijärvi on kolmanneksi suurin Suomen järvistä, ja kaikkein puhtain ja kirkkain. Rannoilla ja saarissa on autiotupien verkosto, jota voivat hyödyntää vesillä liikkuvat ja talvisaikaan hiihtäjät. 

Inarijärven tunnetuin saari on Ukonsaari, joka aiemmin toimi saamelaisten pyhänä paikkana eli seitana.  

Urho Kekkosen kansallispuisto

Urho Kekkosen kansallispuisto on Suomen toiseksi suurin kansallispuisto, joka on perustettu vuonna 1983. Pohjoisosa on tunturi- erämaa, jossa on tuntureita, erilaisia tupia, luontopolkuja ja latuja.  

Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida

Siida sijaitsee Inarin kirkonkylässä. Perusnäyttelyssä saamelainen kulttuuri ja pohjoinen luonto nivoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Museo tarjoaa kävijälle moniaistisia elämyksiä ja asiantuntevaa tietoa saamelaisesta kulttuurista ja pohjoisen arktisesta luonnosta. Kesäkaudella Siidan sisätilojen näyttelytarjontaa täydentää tunnelmallinen ulkomuseoalue, jossa esitellään Suomen saamelaisten kulttuuriperintöä, rakennusperintöä ja elinkeinoja. 

Saariselän Ski&Sport Resort

Saariselkä on Suomen pohjoisin urheilukeskus. Saariselän tekee suosituksi helppokulkuinen tunturimasto, luonnon koskemattomuus ja tiheä tupaverkosto. Rinnetarjonta on monipuolinen kaiken tasoisille laskijoille. Kahdella tunturilla on 15 merkittyä rinnettä. Saariselän pari sataa kilometriä latuverkostoa levittäytyvät Urho Kekkosen Kansallispuiston avotunturimaastoon. Laskettelun ja hiihtämisen lisäksi tarjolla on esimerkiksi opastettuja safarit moottorikelkoilla, paroilla tai koiravaljakoilla. Saariselällä on myös Suomen pisin pulkkamäki, joka on yli kilometrin mittainen. 

Ravintolat

PaPaNa

Ravintola Aanaar

Ravintola Aurora

Sarrit

Katso lisää ravintoloita Inari-Saariselkä -sivuilta

Majoitus

Ahkun tupa

Holiday Club Saariselkä

Hotelli Inari

Nangu – Wilderness Hotel

Katso lisää majoitusyrityksiä Inari-Saariselkä -sivuilta.

 

Läheltä löytyy myös:

Tour de Baarikierros, Oulu
Tour de Baarikierros, Oulu
Parhaimmat laskettelukeskukset
Parhaimmat laskettelukeskukset
Bearhill Tours / Huskyajelut, pilkki- ja lumikenkäretket, Rovaniemi
Bearhill Tours / Huskyajelut, pilkki- ja lumikenkäretket, Rovaniemi
Arctic SnowHotel & Glass Igloos, Rovaniemi
Arctic SnowHotel & Glass Igloos, Rovaniemi
Parhaimmat avantouintipaikat
Parhaimmat avantouintipaikat
Tour de Revontulet ja Joulupukinmaa, Rovaniemi by Local4U
Tour de Revontulet ja Joulupukinmaa, Rovaniemi by Local4U

Muita samankaltaisia:

Espoo Info
Espoo Info
Porvoo Info
Porvoo Info
Vantaa Info
Vantaa Info
Seinäjoki Info
Seinäjoki Info
Vaasa Info
Vaasa Info
Kalajoki Info
Kalajoki Info